perjantai 8. kesäkuuta 2012

4. VARUSTERATSASTUSTA

Toissapäivänä elikkäs tiistaina ponilla oli ihan vapari ja minä suuntasin heppakaupoille. Tarkoitus oli ensin käydä horse&houndissa josta suunnata sitten vielä horzeen, mutta lähdettiin liikkeelle liian myöhään, joten horze sai nyt sitten jäädä. Tunnustan, mäkin sorrun pala palalta tähän varusteratsastukseen, nyt meinaan tarttui mukaan kingslandin tuommonen tummansinen (mun silmään kyllä ihan musta!) huppari ja kolmet ruskeet sukkaparit. Tuo hupparihan on mulle vähän reilu eikä varmaan koskaan jää pieneks, mutta ei mun mielestä kummiskaan nytkään näytä hirveeltä säkiltä.

Eilen sitten mun kaverin piti tulla kattomaan ja kuvailemaan kun tuuppailtiin vähän kisoja varten (meillä onkin siis nyt pe koulukisat ja la estekisat, olin jotenki koko ajan kuvitellu että ne menee toisteppäi, mutta hyvä että sentään nyt tajusin), mutta ei sitten päässytkään, joten tuuppailtiin sitten ihan keskenämme. Ponin ravista on tullut niin kaaauheeaaan vahvaa, etten meinaa millään pystyä istua siinä, muutenhan se on tosi positiivinen juttu! Laukasta en oo vieläkään saanut oikeen kiinni, mutta pikkuhiljaa niitä hyviä pätkiäkin tulee, vähän tuppaa kaatumaan kaarteissa ja ei aina lähde ihan pyörimään.

Herrajestas ku me vaan joka päivä väännetään koulua, tänäänkin siis taas! Mun kaveri Meea tuli kattomaan ja kuvailemaan, harmi vaan että tänään ei ollut ihan meijän päivä, poni oli alusta alkaen kovin jäykkä ja ittellä ei ollut mitään suurta intoa tehdä asialle paljoakaan. No mutta kyllä me siinä sitten jotakin säädettiin, ympyröitä tehtiin ja väistöjä, laukka oli edelleen vähän hukassa, pitäs varmaan varata taas tunti tässä joku päivä että saatas sekin kondikseen. Mentiin kentällä varmaan joku 40min, mutta siihen tuli sitten tunti niin mentiin vielä raviradan puolelle ottamaan parit laukkapätkät jonka jälkeen Meea kipusi vielä ponskin selkään hetkeksi, jotta poni pääsi valottamaan sille puolipidätteiden ihmeellistä maailmaa!






Huomenna meillä on siis koulukisat ja kävin kattomassa äskön lähtölistat, herranjestas mun luokassa on 17 lähtijää. Ja kappas, mulla onkin ratsu vaihtunu http://www.stallsandbacken.fi/index.php?news=86, käykääpäs kattomassa! Päivittelen varmaan lauantaina vielä sekä koulu- että estekisoista, mutta sitten sunnuntaina suunnataankin Perniöön leireilemään perjantaihin saakka, voi että en jaksa oottaa!

Laitoin muuten vielä tohon tuommosen erikoispostaus-kyselyn, vastailkaapas kaikki, saa useempaaki kohtaa ehottaa!

15 kommenttia:

  1. ihana toi uus huppari , ja hyvin teil menee huomenna ne kisat !:)

    VastaaPoista
  2. hahaha tuo hunajameloni :D

    VastaaPoista
  3. Mietinki et mikä vitun hunajameloni, ku katoin noit lähtölistoi aikasemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joop minnal oli vähä tylsää, kuuluttamassaki tänää jote voit vaan kuvitella :)

      Poista
  4. oikeesti ei voi olla totta ;D;D;D;:DD hunajameloni :DD:D omg, kai teit kunnialoukkauksen xDDD? hienoooo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jjoops <3 minttu saa jillail välil ja hunajameloni ottaa ohjat ;)

      Poista
  5. Tositosi kiva toi huppari(: munki pitäis taas päästä vähä ostoksille.. (; tsemppii kisoihi ja sunnuntain sit nähää! (:

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva blogi, aloin lukemaan! :)

    http://withhorsesblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Paljonko huppari maksoi? (:

    VastaaPoista
  8. Ryhdyin lukijaksi! (:

    http://therestofmylifeornot.blogspot.fi/

    VastaaPoista