Ratsastaessa Minttu on oikein sujuva ja innokas työntekijä, mutta välillä tietenkin tulee niitä päiviä, jolloin kaikesta normaalistakin yritetään tehdä iso juttu, jotta pääsisi vähemmällä. Sileällä poni on kehittynyt ihan valtavasti, se on alkanut kantaa itseänsä todella hyvin ja mielellään. Mitään kummempia kiemuroita Minttu ei kuitenkaan vielä hallitse, mutta koko ajan tapahtuu edistystä, helppoa C:tä ollaan kisattu hyvillä tuloksin ja ensimmäisiä helppoja B:itä viedään nyt!
Estepuolella Minttu hyppää mitä vaan, jos kuskilla riittää usko! Poni rakastaa hyppäämistä ja kieltää vaan ratsastajan virheistä. Kisoissa ollaan selvitty tähän mennessä vain 60cm radoista puhtaasti, mutta kotona ollaan hypätty rataa noin 80cm pintaan ja yksittäisenä metriä. Maastoesteitäkin ois joskus kiva päästä hyppäämään, uskon että poni tykkäis kovasti!
Itse meijän tarina alkoi joulukuussa 2009, kun aloin vuokraamaan Minttua. Oltiin molemmat sillon ehkä jotain helppo Ö-tasoisia, poni kiikutti mua mielin määrin ja maistatti hiekkaa (lunta) usein yhdelläkin kerralla useampaan otteeseen. Parin kuukauden jälkeen poni alkoi kuitenkin rauhottua ja päätti, että pääsee helpommalla jos vaan tekee pyydetyt asiat.
Tänä kesänä Minttu oli mulla kaksi kuukautta ylläpidossa vähän lähempänä meitä ja siellä tallilla sitten päästiin ekaa kertaa uimaan ja tykittämään hiekkakuopille. Hypättiin pikkusista tukeista aina metrisiin muureihin ja koulukiemurat alko sujumaan lähes jokapäiväsen treenin ansiosta. Kaikenkaikkiaan kesä oli melko onnistunut, harmillisesti ponin harja vaan päätti reagoida johonkin ja aueta kokonaan aiheuttaen ratsastustauon. Sen takia ei päästy sitten loppukesästä treenailemaan ja oikeestaan maastot ja maastoesteet meni kokonaan meijän osalta ohi! Kokemus tää ainakin oli jos ei muuta ja ittekki sai vähän tuntumaa, että millasta ois sitten oman ponin kanssa ja oliha se aivan superkivaa vaikka vastuuta oliki aika paljon enemmän.
Nyt tänä syksynä ois sitten tarkotus käydä niin monissa kisoissa kun vaan ehditään ja saada työstetettyä kaikkea mahdollista ponin kanssa - unohtamatta hauskanpitoa!
pahuksen hyvää työtä olet sitten tehny. lahjakas tyttö, oikea asenne ja hieno poni
VastaaPoistavoi kiitos hirveesti :) !
PoistaOnks Minttu sandbackalla? Oon nähny sen!
VastaaPoistaei oo, kesällä oli :)
VastaaPoistamikä on korkein jonka Minttu on hypännyt kanssasi? :)
VastaaPoista100cm yksittäisenä :D
PoistaOnko oma vai ylläpidossa
VastaaPoistavuokraponi :)
PoistaOk:) sulla on ihana vuokris aijokko ottaa uusiks ylläpitoon
Poistakatsotaan katsotaan :) minttu kiittää!
PoistaMinttu on todella söpö ja menee hyvin sun kanssa en uskois itse saavani sitä noin pyöreeksi ja kuuliaiseksi kuin sinä sen saat. Ootte söpö pari!!♥♥
VastaaPoistaMinttu näyttää niin söpöltä ja sä sen vierellä paljon paremmalta! Te sovitte yhteen kun satula ja huopa!!
VastaaPoista