50cm oli niin, että ensin starttasi hevoset ja sitten vasta ponit, me oltiin Mintun kanssa vasta ihan luokan loppupäässä. Minttu oli jo verkassa tosi hyvä, päätin jo siinä vaiheessa että tänään ei sitten aikanaa kisat kariudu siihen, että poweria puuttuis. Verkassa hypyt oli ihan ok ja kun lähettiin radalle ni oli onneks eteenpäinpyrkivä poni alla.
Radalla Minttu oli aivan huippu, käänty tosi hyvin ja eteni koko ajan! Puhdashan radasta tuli ja siinä vaiheessa olin jo niin tyytyväinen poniin, että kun kuulin että tultiin toiselle sijalle, niin eipä sitä hymyä kukaan saanu hetkeen pyyhittyä mun naamasta. Kukaan viimesistä ratsukoista ei sitten kiilannut meijän edelle, joten palkintojenjakoon vaan ja sinine ruusuke suitsiin!
70cm ennen otin vaan muutaman hypyn, ettei poni ehtis väsyä ja radalla taas poni oli aivan super, korkeus ei tullut ollenkaan ongelmaks ja vaikka osalle esteistä tuli vähän huonot paikat niin yli vaan mentiin puhtaasti. Kun poni oli niin hyvä perusradalla niin painettiin sitten vähän kaasua myös uusinnassa ja kaikki meni tosi hyvin, mutta sitten vikaa estettä ennen aloin vähän ahnehtimaan ja tulin turhan vinosti siihen ja poni tuli pohjaan ja puomit mukaan. Harmi sinäänsä, mutta kun rata oli muuten niin hyvä, että ei kyllä parempaa olis voinut odottaa tai edes ajatella toivovansa, niin tyytyväisiä todellakin oltiin! Oltiin sitte 70cm toisia ei-sijoittuneitta ja jos vika este ois pysynyt kannattimilla niin oltais napattu siitäkin toinen sija!
Ennen ei siis olla Mintun kanssa sijotuttu estekisoissa, että poni yllätti aivan super positiivisesti! Kotona sai kyllä niin paljon nameja ja leipää, ettei hetkeen oo saanu ja eiköhän poni muutenkin tiennyt onnistuneensa aivan superisti. Ei voi muuta sanoa, kun että jäi tosi hyvät fiilikset tästä päivästä ja uusia kisoja vaan kattomaan!
Kaikki kuvat c. Oona! |
Oona ei ehtinyt jäämään kuvaamaan 70cm, mutta löysin tuolta > http://nne.kuvat.fi/kuvat/2012/Harjoitusestekilpailut+15.9./ kuvia, käykää kattomassa jos kiinnostaa, en jostain syystä saa kopioitua nykyään enään mitään kuvia kuvasivuilta...
T&M